AMORIITIT (heprea אֱמֹרִי; Emori), Israelin maan israelilaisia edeltävät asukkaat. Sana esiintyy heprealaisessa Raamatussa noin 85 kertaa, ja sitä käytetään osoittamaan koko väestö tai osa siitä. Sanan semiittinen johdannainen ja mahdollisesti myös termin raamatullinen käyttö voidaan valaista jossain määrin raamatun ulkopuolisista lähteistä.
Raamatun ulkopuoliset lähteet
Sumero- Akkadilaiset ja eblailaiset tekstit ajanjaksolta 2400 – 1600 eaa., Sumerian MAR.TU, Eblaite Martu (m) ja akkadi Amurru esiintyvät maantieteellisenä terminä, joka tarkoittaa kirjaimellisesti ”länsimaita”. Alue ulottui Eufrat-joesta länteen Välimerelle asti. Se käsitti nimenomaan suuren Syyrian aavikon, Orontes-joen laakson ja Amanus-vuoret. Myöhemmissä assyrialaisissa teksteissä Amurru oli vakiintunut nimi Syyria-Palestiina.
Viittaukset ”Amurrun kansaan”, toisin kuin yleisemmät maantieteelliset viittaukset, ovat suurelta osin peräisin vuodesta 2000 eaa. ja tulevat akkadi- ja ur III -jaksoista. Vanhan akkadilaisen kuninkaan Sharkali-sharrin (n. 2200) päivämääräkaava viittaa MAR.TU: n tappioon Basarissa, jonka tutkijat ovat tunnistaneet Jebel Bishriin, vuoristoalueeseen Syyrian keskustassa Eufratin länsipuolella. Näyttää siltä, että näin nimetyt ihmiset ovat kaataneet tai heikentäneet Sumero-Akkadin dynastia ja joissakin tapauksissa perustaneet omat hallintonsa, joko yhdistyneet nopeasti Sumero-Akkadan väestöön tai siirtyneet Tigris-joen taakse jatkaakseen tavanomaista puoliksi nomadinen elämän tyyppi. Termin käyttö etnisessä mielessä katosi pian teksteistä.
Tarkkaan ottaen Raamatun ulkopuolista nimeä Amorites sovellettiin melkein yksinomaan ihmisiin, jotka tulivat eteläiseltä Mesopotamian alueelta ennen vuotta 2000 eaa. On kuitenkin selvää, että ihmisiä, joilla on sama kieli, oli läsnä Eufratin puolivälissä * Marissa 1900-luvulla, Babylonissa noin vuonna 1830 ja Assurissa Tigris-joella noin vuonna 1750 eaa. Sen, että he olivat edes läsnä Palestiinassa, todistavat 1900-luvun ja 1800-luvun egyptiläiset huutamistekstit. Heidän kielensä ei selviytynyt kirjallisesti, mutta kun he ottivat akadan vanhan babylonialaisen, he translitteroivat nimensä (jotka olivat usein teoforisia, esimerkiksi elementit ”am” ihmiset ”;” ab ”isä”; ”ah” veli ”). yhdistettiin jumalien nimiin, kuten El ja Hadad) ja käytettiin sanoja, muotoja ja kielellisiä käytäntöjä, jotka ovat läheisimmin rinnakkaisia myöhemmissä länsisemitiläisissä kielissä. Näitä laaja-alaisia kansoja, jotka kuuluvat yhteiseen kielikantaan, on yleisesti kutsuttu nimellä ”amorit”. Sumero-Akkadan maantieteellisen termin jatkaminen, mutta ei yksinomaan. T. Bauer ehdotti ”itäisiä kanaanilaisia” korostamaan läheisyyttään Syro-Palestiinan tai Länsi-Kanaanilaisten kanssa. M. Noth halusi jonkin aikaa ”proto-aramealaisia” korostaakseen heidän yhteydet myöhempiin aramealaisiin. A. Caquot valitsi ”varhaiset länsi-semiitit” korostaakseen etäisyyttään mistä tahansa myöhemmistä länsi-semiittisistä osastoista. On edelleen huomattavaa tieteellistä kiistaa siitä, oliko tämän ryhmän kieli Kanaanilaisten-heprean tai aramean edeltäjä, vai oliko kyseessä pikemminkin varhainen kehitys, jolla ei ollut välitöntä yhteyttä mihinkään myöhempään, paremmin todistettuun länsi-semiittiseen kieleen. * Eblan (Tell Mardikh) löytäminen noin 40 mailia Alepposta etelään toi esiin Eblaiten kielen, joka oli kolmannen vuosituhannen aikaisemmin tuntematon semiitti kieli ja joka on monimutkaistanut koko muinaisen semiitin luokittelujärjestelmän. Lisätietoja: * Aakkoset (luoteissemitit); * Aramea; * Heprean kieli (Raamatun esiversio); ja * semiittiset kielet.
Jos kootaan kaikki todisteet lähteistä, jotka ovat ”amorilaista” laajassa merkityksessä, nimen kantajat esiintyvät alun perin Syyrian autiomaasta ja asettui epätasaisesti Syyrian, Palestiinan ja Mesopotamian osiin, kukistamalla nykyiset poliittiset järjestelmät ja perustamalla usein korvaavia dynastioita. Vain Marissa, lähellä autiomaata, he näyttävät muodostaneen suurimman osan väestöstä. He omaksuivat nopeasti sumero-akkadi- tai syro-palestiinalaisen kulttuurin; Mesopotamiassa he menettivät pian alkuperäisen kielensä, kun taas Palestiinassa he saattoivat säilyttää sen, kun se vähitellen kehittyi vuosisatojen aikana myöhemmiksi kanaanilais-heprealaisiksi länsisemitiläisiksi murteiksi. Ei ole todisteita siitä, että he kutsuisivat itseään ”amorilaisiksi”; sen sijaan heidät tunnettiin sellaisina vain joillekin sumero-akkadilaisille, jotka pitivät heitä ”länsimaalaisina”. Itse asiassa ei tiedetä yhtään etnistä termiä, jota he käyttävät itseensä.
Amorilaisten elämäntapa ennen asettumista todistetaan ehkä liioiteltuina sumerilaisessa laulussa: ”Ase (on hänen)” seuralainen… / Kuka ei tunne alistumista, / Kuka syö kypsentämätöntä lihaa, / Kellä ei ole taloa elämässään, / Kuka ei hauta kuolleita kumppaneitaan ”(E.Chiera, Sumerien uskonnolliset tekstit, 1 (1924), 24; Sumerien eepot ja myytit (1934), nro. 58, rev. col. 4, rivit 26–29). Sitä, että tämä puoliksi nomadinen kulttuuritaso hylättiin, kun uudet tulokkaat saivat jalansijaa asuttuilla mailla, osoittaa hyvin Marin amorilaisten dynastien vihamielinen politiikka omien valtakuntiensa hankaliin paimentolaisiin. Mikään osallistava kulttuuri- tai uskonnollinen ”amorilainen” uskollisuus ei pitänyt hyökkääjiä pitkään yhdessä; äskettäin perustetut amorilaisten kaupunkivaltiot taistelivat pian voimakkaasti toistensa kanssa tutulla sumero-akkadi tavalla. Vastaavasti Kanaanissa execration-tekstit viittaavat siihen, että amorilaiset jaettiin vuosisadan kuluessa saapumisestaan kilpaileviin kaupunkivaltioihin, ja yksittäiset dynastit korvaavat alkuperäisen heimosäännön šeikkien tai vanhinten kabalilla.
1700-luvulta eaa kirje Marin kuninkaalle Zimri-Limille on varhaisin todistus Syyrian maasta nimeltä Amurru. Amurrun lokalisoitu ei-raamatullinen käyttö ilmestyy seuraavaksi 14–13-luvuilla eaa. Syro-palestiinalaiset tekstit viittaavat valtakuntaan, joka sijaitsee vuoristossa ja Pohjois-Libanonin rannikolla. Alueellisen poliittisen termin suhdetta Amurrun aikaisempiin käytäntöihin ei tunneta. Mahdollisesti sen tarkoituksena oli vain julistaa, että Syyrian valtakunta tärkeimpänä poliittisena kokonaisuutena ”lännessä”.
Raamatun viitteet
Emorin raamatulliset esiintymät ovat kahta tyyppiä ja kolmeen alakohtaan yhden tyyppiset lajikkeet: (1) Amorit ovat yleensä miehitetyn maan israelilaisia edeltäviä asukkaita (esim. 1.Moos.15: 16; Joos.7: 7). Tämä merkitys esiintyy tyypillisesti Pentateukin E-lähteessä (toisin kuin J ”kanaanilaiset”), valloituskertomuksissa ja 5.Mooseksen perinteissä; ja (2) amorilaiset ovat erityinen alaryhmä Israelia edeltäneille asukkaille miehitetty maa: yksi monista kansoista, jotka on eritelty luopuneiden etnisten tai poliittisten ryhmien luetteloissa (mukaan lukien eri tavoin: kanaanilaiset, heettiläiset, perissiläiset, girgašilaiset, jebusilaiset, hiviläiset-horilaiset jne.; 1.Mooseksen kirja 10:16; 2.Mooseksen kirja 3: 8; 1. Aikakirja 1:14); Ojin ja * Sihonin Transjordanian valtakuntien asukkaat (esim. 4. Moos. 21:13; Joos. 2:10; 9:10; Tuom. 10: 8); ja vuoristoalueiden asukkaat Länsi-Jordaniasta (toisin kuin rannikolla ja tasangolla olevat kanaanilaiset; esim. 5.Moos. 1:19, 27, 44; Jo. 10: 5 ja sitä seuraavia). Nyt on mahdotonta vetää suoraa yhteyttä Sumero-akkadi-termi Amurru vuodesta 2000 eaa. ja israelilaisten termi Amorite, jota käytettiin 1200-luvulla eaa. heprean amoriitti ei ole koskaan maantieteellinen termi, jollainen Amurru on suurelta osin (s ave Joshissa. 13: 4–5, missä luultavasti tarkoitetaan A murrun valtakuntaa Libanonissa). On mahdotonta vetää suoraa yhteyttä Emori-nimen hepreankielisen käytön ja Sumero-Akadian Amurrun välillä, joka kuoli tuhat vuotta ennen israelilaisten syntyä Ereẓ Israelissa. Maantieteellisistä ja kronologisista syistä oletetaan, että jotkut paikallisen väestön elementit, ehkä Ogin ja Sihonin valtakuntien hallitsijat, olivat Syyrian Amurrun kaupunkivaltioiden sivuliikkeitä. Hypoteesin hyväksi ei kuitenkaan ole positiivisia todisteita, ja vaikka se myönnettäisiinkin paremman vaihtoehdon puutteesta, se ei selitä, kuinka lokalisoitua käyttöä laajennettiin viittaamaan joko kaikkiin kukkulan maa-israelilaisia edeltäviin väestöihin Cisjordanin kansalle tai Kanaanin kansoille totoisesti.
Amoritin ja Amurun raamatullisten ja raamatun ulkopuolisten etnisten käytäntöjen vertailu osoittaa, että semiittien ryhmiä, joilla on kielellisiä yhtäläisyyksiä, kutsuttiin amorilaisiksi vastakkaisissa päissä. hedelmällinen puolikuu lähes vuosituhannen välein. Tämän lisäksi maantieteellisten ja etnisten viitteiden erityispiirteet ja erimielisyydet molemmissa yhteyksissä, varhaisen amorilaisten kielen ja myöhemmän kanaanilais-heprean välisen suhteen epävarmuus sekä verrattujen termien välinen suuri aikaväli turhauttavat kaikki yritykset määritä raamatullisen termin amorilaiset tarkka merkitys.