Bill of Rights (Suomi)

Katso Bill of Rights 1689 ja luonnos oikeuksien julistukseksi (1689), jotka pidetään Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentaarisen arkiston hakuhuoneessa luonnos oikeuksien julistukseksi ja Bill of Rights (molemmat 1689), Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentaarinen arkisto, Lontoo.

© UK Parliament Education Service (A Britannica Publishing Partner) Katso kaikki tämän artikkelin videot

Bill of Rights, muodollisesti laki kohteen oikeuksien ja vapauksien julistamisesta ja kruunun perimisen ratkaisemisesta (1689), yksi Ison-Britannian perustuslain perusvälineet, Stuartin kuninkaiden, englantilaisten ja parlamentin pitkän 1600-luvun taistelun tulos. Siihen sisältyivät oikeuksien julistuksen määräykset, joiden hyväksyminen oli ollut ehto, jonka mukaan James II: n vapauttamana pidetyn valtaistuimen tarjottiin oranssin prinssille ja prinsessalle, myöhemmin William III: lle ja Mary II: lle. Toleranssilain (1689), uskonnollisen suvaitsevaisuuden myöntämisen kaikille protestanteille, triennaalilain (1694), joka määräsi järjestää yleiset vaalit kolmen vuoden välein, ja siirtokuntalain (1701), jossa säädetään Hannoverin perimisestä, Bill of Bill Oikeudet antoivat perustan hallitukselle loistavan vallankumouksen (1688–89) jälkeen. Se ei halunnut ottaa käyttöön uusia periaatteita, vaan vain julistaa nimenomaisesti voimassa oleva laki. Vallankumouksen ratkaisu kuitenkin asettaa monarkian ehdolle selvästi parlamentin tahdon ja tarjoaa vapauden mielivaltaisesta hallituksesta, josta suurin osa englantilaisia oli erityisen ylpeä 1700-luvulla.

Lain päätarkoitus oli yksiselitteisesti julistaa James II: n erilaiset käytännöt. Tällaisten kiellettyjen käytäntöjen joukossa olivat kuninkaallinen etuoikeus poiketa laista tietyissä tapauksissa, lakien täydellinen keskeyttäminen ilman parlamentin suostumusta sekä verojen kantaminen ja pysyvän armeijan ylläpitäminen rauhan aikana ilman erityistä parlamentin lupaa. Useilla lausekkeilla pyrittiin poistamaan kuninkaallinen puuttuminen parlamentaarisiin asioihin korostaen, että vaalien on oltava vapaita ja että jäsenillä on oltava täydellinen sananvapaus. Tiettyjä oikeustoimiin puuttumisen muotoja kiellettiin myös. Laki käsitteli myös valtaistuimen läheistä seuraajaa asettamalla sen Marian perillisille, sitten hänen sisarelleen, myöhemmin kuningatar Annelle, ja sitten Williamille, edellyttäen että he olivat protestantteja.

Leave a Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *