El Alameinin taistelu

Pohjois-Afrikan aavikoilla käydyn El Alameinin taistelun nähdään olevan toisen maailmansodan ratkaisevia voittoja . El Alameinin taistelu käytiin pääasiassa kahden toisen maailmansodan erinomaisen komentajan, erotetun Auchinleckin seuranneen Montgomeryn ja Rommelin välillä. Liittoutuneiden voitto El Alameinissa johti Afrikan korppien vetäytymiseen ja saksalaisten antautumiseen Pohjois-Afrikassa toukokuussa 1943.

Rommel tutkii karttoja El Alameinin taistelun aikana.

El Alamein on 150 mailia Kairosta länteen. Kesään 1942 mennessä liittolaiset olivat vaikeuksissa kaikkialla Euroopassa. Hyökkäys Venäjää vastaan – operaatio Barbarossa – oli työntänyt venäläiset takaisin; U-veneillä oli suuri vaikutus Isossa-Britanniassa Atlantin taistelussa, ja Länsi-Eurooppa näytti olevan täysin saksalaisten hallinnassa.

Siksi sota Pohjois-Afrikan autiomaassa oli keskeinen. Jos Afrika Korps pääsee Suezin kanavalle, liittolaisten kyky hankkia itsensä olisi vakavasti horjutettu. Ainoa vaihtoehtoinen toimitusreitti olisi Etelä-Afrikan kautta – mikä ei ole vain pidempi, mutta myös paljon vaarallisempi säähimoiden takia. Suezin menettämisen ja Pohjois-Afrikan häviämisen psykologinen isku olisi ollut arvaamaton – varsinkin kun tämä olisi antanut Saksalle melkein riittävän vapaan pääsyn Lähi-idän öljyyn. div>

El Alamein oli viimeinen puolustus liittolaisille Pohjois-Afrikassa. Tämän ilmeisen merkityksettömän kaupungin pohjoispuolella oli Välimeri ja etelässä Qattaran masennus. El Alamein oli pullonkaula, joka varmistaa, että Rommel ei voinut käyttää suosittua hyökkäysmuotoa – lakaista viholliseksi takaapäin. Rommel oli arvostettu kenraali liittolaisten joukossa. Tuolloin liittoutuneiden komentaja Claude Auchinleck – ei käynyt samaa kunnioitusta omien miestensä keskuudessa. Auchinleckin oli lähetettävä muistio kaikille vanhemmille upseereilleen, jotka käskivät heitä tekemään kaikkensa tämän korjaamiseksi:

Elokuussa 1942 Winston Churchill halusi epätoivoisesti voittoa, koska hän uskoi moraalin kärsivän Britanniassa. asemastaan huolimatta hänellä oli mahdollisuus äänestää epäluottamuslauseen alahuoneessa, jos missään ei tule tulevaa voittoa. Churchill tarttui härään sarvista. / hän erotti Auchinleckin ja korvasi hänet Bernard Montgomeryllä. voimat kunnioittivat Montyä. Häntä kuvattiin ”yhtä nopeasti kuin fretti ja suunnilleen yhtä miellyttävä”. Montgomery painotti paljon organisaatiota ja moraalia. Hän puhui joukkoilleen ja yritti palauttaa luottamuksen heihin. Mutta ennen kaikkea hän tiesi, että hänen täytyi pitää kiinni El Alameinista joka tapauksessa mahdollista.

Rommel aikoi lyödä liittolaisia etelässä. Montgomery arvasi, että tämä olisi Rommelin liike, kuten Rommel oli tehnyt sen aiemmin. Häntä auttoivat kuitenkin myös Bletchley Parkissa työskentelevät ihmiset, jotka olivat saaneet käsiinsä Rommelin taistelusuunnitelman ja purkaneet sen. Siksi ”Monty” tiesi paitsi Rommelin suunnitelman myös toimituslinjojensa reitin. Elokuussa 1942 vain 33% siitä, mitä Rommel tarvitsi, meni hänen luokseen. Rommel oli myös täysin tietoinen siitä, että kun hänellä oli nälkää tarvikkeista, liittolaiset saivat valtavia määriä läpi, koska he hallitsivat edelleen Suezia ja olivat hallitsevia Välimerellä. Selvittääkseen tilanteen, josta voi tulla vain vaikeampaa, Rommel päätti hyökätä nopeasti, vaikka hänellä ei olisikaan varusteita.

Elokuun loppuun 1942 mennessä Montgomery oli itse valmis. Hän tiesi, että Rommelilla oli hyvin vähän polttoainetta ja että saksalaiset eivät voineet kestää pitkää kampanjaa. Kun Rommel hyökkäsi, Montgomery oli unessa. Kun hänet herätettiin unesta sanomaan uutiset, sanotaan, että hän vastasi ”erinomainen, erinomainen” ja palasi taas nukkumaan.

Liittoutuneet olivat sijoittaneet valtavan määrän maamiinoja eteläpuolelle. El Alamein Alam Halfassa. Saksalaiset Panzer-tankit osuivat niihin vakavasti, ja loput pidettiin ylöspäin ja niistä tuli istuvia kohteita Allied-hävittäjille, jotka pystyivät helposti poimimaan säiliön tankin jälkeen. Rommelin hyökkäys alkoi huonosti ja näytti siltä kuin hänen Afrika Korpsinsa Hän pyysi panssarinsäiliönsä pohjoiseen ja sitten luonto auttoi häntä. Räjähti hiekkamyrsky, joka antoi säiliöilleen kaivatun suojan ryöstäviltä brittiläisiltä hävittäjiltä. Kuitenkin hiekkamyrskyn selvittyessä Rommelin voimat osuivat liittoutuneiden pommikoneisiin. Rommelillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin vetäytyä.Hän odotti täysin Montgomeryn kahdeksannen armeijan seuraavan häntä, koska tämä oli tavallinen sotilaallinen menettely. ”Monty” ei kuitenkaan onnistunut. Hän ei ollut valmis hyökkäykseen ja käski miehensä pysymään paikallaan, kun heillä oli ratkaiseva puolustuslinja.

Itse asiassa Montgomery odotti jotain sellaista, jonka sotilaat saivat vain autiomaassa viitata ’pääskysiin’. Itse asiassa ne olivat Sherman-tankkeja – 300 heistä auttoi liittolaisia. Heidän 75 mm: n aseensa ampui 6 lb: n kuoren, joka saattoi tunkeutua Panzeriin 2000 metrillä. Monty 300: lla oli ollut korvaamaton merkitys.

Montgomeryn hyökkäyksen selvittämiseksi saksalaisilla oli 110 000 miestä ja 500 tankkia. Useat näistä säiliöistä olivat huonoja italialaisia tankkeja, eivätkä ne voineet vastata uusiin Shermanin tankkeihin. Saksalaisilla oli myös polttoainepula. Liittoutuneilla oli yli 200 000 miestä ja yli 1000 säiliötä. Heidät oli myös aseistettu kuuden punnan tykistöaseella, joka oli erittäin tehokas jopa 1500 metriin asti. Kahden armeijan välissä oli ”Paholaisen puutarha”. Tämä oli saksalaisten asettama miinakenttä, joka oli 5 mailia leveä ja täynnä valtavaa määrää panssarintorjunta- ja jalkaväkimiinoja. Tällaisen puolustuksen läpikäyminen osoittaisi olevan painajainen liittolaisille.

Voidakseen heittää Rommelin tuoksulta Montgomery käynnisti operaation Bertram. Suunnitelman tarkoituksena oli saada Rommel vakuuttumaan siitä, että kahdeksannen armeijan täysivaltaa käytettäisiin etelässä. Alueelle pystytettiin nuketankit. Myös nukkeputki rakennettiin – hitaasti vakuuttamaan Rommel, että liittoutuneilla ei ollut kiirettä hyökätä Afrika Korpsiin. ”Montyn armeijan pohjoisessa myös” katosi ”. Säiliöt peitettiin niin, että ne näkyivät vaarattomina kuorma-autoina. Bertram työskenteli Rommelin ollessa vakuuttunut hyökkäyksen etelästä.

Todellisen hyökkäyksen alkaessa Montgomery lähetti viestin kaikille kahdeksannen armeijan miehille:

Liittoutuneiden Rommel-hyökkäyksen alku oli koodinimeltään ”Operation Lightfoot”. Tähän oli syy. Etenemisyrityksen etelässä oli tarkoitus ottaa vastaan 50% Rommelin joukosta. Tärkein hyökkäys pohjoisessa oli kestää – Montgomeryn mukaan – vain yhden yön. Jalkaväen piti hyökätä ensin. Monia panssarintorjuntamiinoja ei kompastettaisi heidän yli juoksevat sotilaat – ne olivat liian kevyitä (tästä syystä koodinimi). Kun jalkaväki hyökkäsi, insinöörien oli puhdistettava polku takana tuleville säiliöille. Jokaisen kaivoksista puhdistetun maa-alueen piti olla 24 jalkaa – juuri tarpeeksi tankin saamiseksi läpi yhtenä tiedostona. Insinöörien oli puhdistettava viiden mailin osa ”Paholaisen puutarhan” läpi. Se oli mahtava tehtävä ja epäonnistui. Montylla oli yksinkertainen viesti joukkonsa taistelun kynnyksellä:

Rommelin linjojen hyökkäys alkoi yli 800 tykistöaseella, jotka ampuivat saksalaisia linjoja. Legendan mukaan melu oli niin suuri, että ampujien korvat vuodattivat. insinöörit ryhtyivät puhdistamaan miinoja. Heidän tehtävänsä oli erittäin vaarallinen, koska yksi kaivos oli kytketty toisiinsa johtojen kautta ja jos yksi miini lähti liikkeelle, monet muutkin voisivat olla. säiliöt osoittautuivat Montgomeryn Achilles-kantapääksi. Vain yksi liikkumaton säiliö pystyi pitämään kiinni kaikki sen takana olevat säiliöt. Seuraavat liikenneruuhkat tekivät säiliöistä helposti ta saksalaisten ampujien pelit pelätyn 88 tykistön aseen avulla. Suunnitelma saada säiliöt läpi yhdessä yössä epäonnistui. Jalkaväki ei myöskään ollut päässyt niin pitkälle kuin Montgomery oli suunnitellut. Heidän täytyi kaivaa sisään.

Myös hyökkäyksen toinen yö oli epäonnistunut. ’Monty’ syytti tankkien päällikköään Lumsdenia. Hänelle annettiin yksinkertainen ultimaatti – siirry eteenpäin – tai hänen tilalleen tuli joku energisempi. Mutta liittoutuneiden joukkojen hankaus nopeutti veronsa. Operaatio Lightfoot keskeytettiin ja Montgomery, ei Lumsden, veti säiliönsä. Kun hän sai uutiset, Churchill oli raivoissaan, koska hän uskoi Montgomeryn antavan voiton mennä.

Kuitenkin myös Rommel ja Afrika Korps olivat kärsineet. Hänellä oli vain 300 säiliötä jäljellä liittolaisille 900+. Seuraavaksi ”Monty” suunnitteli muuttoa Välimerelle. Australian yksiköt hyökkäsivät saksalaisiin Välimeren rannikolla, ja Rommel joutui siirtämään säiliönsä pohjoiseen tämän peittämiseksi. Australialaiset kärsivät monia uhreja, mutta heidän hyökkäyksensä oli tarkoitus muuttaa taistelun kulkua.

Rommel oli vakuuttunut siitä, että Montgomeryn hyökkäyksen päävoima olisi lähellä Välimeren aluetta, ja hän siirsi suuren määrän Afrika Korpsista sinne. Australialaiset taistelivat raivokkaasti – jopa Rommel kommentoi alueen ”veren jokia”. Australialaiset olivat kuitenkin antaneet Montgomerylle liikkumavaraa.

Hän käynnisti Operaation Supercharge. Tämä oli britti ja Uuden-Seelannin jalkaväen hyökkäys tehtiin eteläpuolella, missä australialaiset taistelivat. Rommel yllätti. Yhdeksännen panssariprikaatin 123 säiliötä hyökkäsi saksalaisten linjoille. Mutta hiekkamyrsky pelasti jälleen Rommelin. Saksan 88 ampujaa lähtemään. 75% yhdeksännestä prikaatista menetettiin. Mutta valtava määrä liittoutuneiden tankkeja tarkoitti sitä, että enemmän saapui auttamaan ja juuri nämä tankit kallistivat tasapainon. Rommel pani tankin tankkia vastaan – mutta hänen miehensä oli toivottomasti yli.

2. marraskuuta 1942 mennessä Rommel tiesi lyötyään. Hitler käski Afrika Korpsia taistelemaan viimeiseen asti, mutta Rommel kieltäytyi toteuttamasta tätä käskyä. 4. marraskuuta Rommel aloitti vetäytymisensä. 25 000 saksalaista ja italialaista h tapettu tai haavoittunut taistelussa ja 13 000 liittoutuneiden joukkoa kahdeksannessa armeijassa.