Historia
Alun perin nimellä Bureau of Investigation, FBI perustettiin silloisen oikeusministerin Charles J.Bonaparten toimesta 26. heinäkuuta, 1908. Kansainvälisesti tunnettu nimi, Federal Bureau of Investigation, hyväksyttiin 1. heinäkuuta 1935.
FBI
Vuonna 1924 silloinen oikeusministeri Harlan Fiske Stone nimitti toimiston johtajaksi John Edgar Hooverin, jonka kukin oikeusministeriön seuraava johtaja nimitti hänet uudelleen. Hoover aloitti toimintaperiaatteet, jotka muodostavat nykyisen organisaation perustan. Poliittiset näkökohdat erotettiin henkilöstön nimityksistä, ja ylennykset tehtiin ansioiden perusteella.
Alle vuosikymmenen kuluttua uudelleenjärjestelystä FBI: lla oli edessään laajennettu vastuu. Laittomuusaalto 1930-luvun alussa herätti huomattavaa yleisön huolta. Paikalliset poliisit, jotka ovat usein puutteellisesti koulutettuja ja joita valtion rajojen asettamat rajoitukset haittaavat, eivät kyenneet selviytymään tehokkaasti järjestäytyneiden rikollisjoukkojen käytettävissä olevista moderneista aseista ja kuljetuksista. Tämän tilanteen ratkaisemiseksi kongressi hyväksyi useita lakeja, jotka laajensivat FBI: n toimivaltaa. Vuonna 1932 hyväksyttiin liittovaltion sieppaussääntö, joka teki siepatun henkilön valtioiden välisestä kuljetuksesta laitonta. Kaikki seuraavana vuonna FBI: lle osoitetut sieppaukset tapettiin. Liittovaltion pankkiryöstö hyväksyttiin vuonna 1934 pankkiryöstöjen nousevan nousun estämiseksi. Jälleen vuonna 1934 FBI: n erityisedustajat valtuutettiin kongressin toimesta kuljettamaan ampuma-aseita ja pidättämään. Näiden ja muiden rikoslaskujen hyväksymisen myötä FBI: lle annettiin valtuudet toimia rikollisjoukkoja vastaan, jotka olivat aiemmin tavanneet vain vähän tehokasta vastustusta. Pelkästään vuonna 1934 tapettiin kolme julmaa pakolaista, jotka olivat saaneet kansallista mainetta. John Dillinger, Charles Arthur (Pretty Boy) Floyd ja Lester Gillis, alias ”Baby Face” Nelson, tapasivat kuoleman vastustamalla pidätystä. Vuonna 1935 Russell Gibson, Kate ja Fred Barker putosivat erikoisagenttien aseiden eteen. Alvin Karpiksen pidätys Hoover vuonna 1936 merkitsi voimakkaan Barker-Karpis-jengin loppua, kun taas Alfred James Brady ja avustaja tapettiin FBI-agenttien kanssa käydyssä aseitaistelussa vuonna 1937. Lukuisia muita sieppaajia, pankkirööväjä ja pienempiä rikollisia lähetettiin liittovaltion vankeinhoitolaitoksiin tänä aikana. .
Rikollissota ei pysähtynyt, mutta se jäi varjoon, koska toiseen maailmansotaan johtanut kansainvälinen kehitys asetti FBI: lle lisävastuuta. Tänä aikana liittovaltion lakisääteiset päätökset olivat perusta vastatoimille. toimisto ulkomaalaisten tiedustelupalveluja vastaan.Useita vakoiluasiamiehiä pidätettiin ennen vihollisuuksien puhkeamista Euroopassa. 6. syyskuuta 1939 annettiin presidentin direktiivi päättää, että FBI: n tulisi ottaa vastuulleen vakoiluun, sabotaasiin, kumoukselliseen toimintaan ja siihen liittyviin asioihin liittyvä tutkimustyö. Presidentti kehotti myös kaikkia lainvalvontaviranomaisia, sekä liittovaltion että osavaltioita, ilmoittamaan kaikista näillä aloilla annetuista tiedoista viipymättä FBI: lle, jonka tehtävänä oli tämän aineiston vastaavuus ja kaikkien muiden liittovaltion virastojen lainkäyttövaltaan kuuluvien asioiden lähettäminen. tämän kentän asianomaiselle virastolle. FBI: n vastuu näissä asioissa toistettiin presidentin 8. tammikuuta 1943 ja 24. heinäkuuta 1950 antamissa direktiiveissä. Armeija hoitaa sopimuksella virkapukuaan koskevia tutkimuksia. Tämä presidentin toiminta torjui hämmennyksen, joka koettiin ensimmäisessä maailmansodassa, kun yli 20 virastoa tutki turvallisuutta Yhdysvalloissa.
FBI oli kehittänyt tieteellisiä tekniikoita järjestäytyneen gangsterin vastaisessa sodassa. estää vakooja ja sabotoija. Kesäkuussa 1941 FBI huipentui tutkintaansa natsien vakoilurenkaasta New Yorkin kaupungissa pidättämällä 33 henkilöä. Kaikki tunnustivat syyllisyytensä tai tuomittiin liittovaltion tuomioistuimessa.
Toimiston johdolla luotiin tehokas yleiseurooppalainen tiedusteluvoima vastustamaan Axis-vakooja- ja sabotaasirenkaiden toimintaa läntisellä pallonpuoliskolla. 1. heinäkuuta 1940 – 30. kesäkuuta 1946 yli 15 000 akselinoperaattoria ja myötätuntoista karkotettiin, internoitiin tai tehtiin vaarattomiksi Etelä-Amerikassa. Yli 460 vakoojaa, sabotoijaa ja propaganda-agenttia pidätettiin ja 30 salattua radiolähetintä poistettiin.
Vuonna 1939 FBI aloitti strategisen sotamateriaalin valmistusta harjoittavien teollisuuslaitosten kartoitusohjelman.Ennen kuin se oli päättänyt vastuunsa tässä ohjelmassa, yli 2300 laitosta oli tutkittu ja annettu suosituksia niiden suojelemiseksi. Pearl Harborin hyökkäystä edeltävänä aikana avattiin uudet kenttätoimistot Yhdysvaltojen manneralueelle ja sen alueelliselle omistukselle. FBI on kouluttanut ylimääräistä henkilöstöä tutkimaan epäilyttävää toimintaa koskevien valitusten tulvan, josta kansalaisia kannustettiin ilmoittamaan, ja sen toimihenkilöt ja tutkivat työntekijät saavuttivat 14 300 huippunsa.
Massiivi tiedustelutietoja oli kertynyt 7. joulukuuta 1941, jolloin Japani hyökkäsi Pearl Harboriin. Seuraavaan päivään mennessä oli pidätetty ja pidätetty 1771 potentiaalisesti vaarallista vihollisen ulkomaalaista. Muodollisten sodanjulistusten yhteydessä saksalaiset ja italialaiset ulkomaalaiset, joiden tiedetään tai epäillään olevan vaarallisia, pidätettiin. Kaiken kaikkiaan FBI teki paikallisten lainvalvontaviranomaisten avustuksella yli 16 000 tällaista epäilystä järjestäytyneellä tavalla ja selvästi vastakohtana ensimmäisen maailmansodan epäjärjestykselliselle valppaalle toiminnalle. Vakoilu- ja sabotointivastaisia toimenpiteitä lisättiin.
Vuonna 1942 kahdeksan sabotaattoria, jotka sukellusvene laski Saksasta, otettiin nopeasti pidätykseen. Saksan suunnitelmat lähettää tällaisia ryhmiä Yhdysvaltoihin kuuden viikon välein epäonnistui. Saksa lähetti kaksi ylimääräistä sabotaattoria vuonna 1944, ja ne pidätettiin nopeasti. Normaalit kanavat vihollisen edustajien maahantuloon suljettiin, ja vakoojat lähetettiin Yhdysvaltoihin pakolaisina. FBI: n sieppaamista vakoojista tuli usein kaksoisagentteja, jotka tunnistivat muut vakoilijat ja välittivät harhaanjohtavaa tietoa päämiehilleen.
Sodan jälkeen kansakunta joutui kohtaamaan vakavan mittakaavan rikollisen aallon. Vuonna 1945 suurten rikosten määrä lisääntyi 12,3% vuoteen 1944 verrattuna. Vuonna 1946 tehdyn rikoksen kasvu jatkui 7,6% vuodesta 1945. Sota-aiheinen kulutushyödykkeiden niukkuus loi varastetuille tavaroille kannattavat markkinat ja edisti vanhojen rikollisryhmien uudelleenaktivointia. FBI: n hienovaraiset koneet pystyivät kohtaamaan tämän tilanteen ilman taukoa.
Sodanjälkeisen ajanjakson aikana yleinen huoli oli lisääntynyt kommunismiin liittyvissä asioissa sekä sellaisten henkilöiden tunkeutumisessa hallitukseen ja välttämättömään teollisuuteen, joiden uskollisuus oli kysymys. 1. elokuuta 1946 kongressi hyväksyi atomienergialain, joka velvoitti FBI: n määrittelemään atomienergiakomission työntekijöiden luonteen, yhdistykset ja uskollisuuden sekä kaikkien henkilöiden, joilla on pääsy rajoitettuihin atomienergiatietoihin. Sen jälkeen kun presidentti antoi 21. maaliskuuta 1947 toimeenpanomääräyksen 9835, FBI: lle annettiin velvollisuus tutkia työntekijöiden ja liittohallituksen toimeenpanovallan tehtäviin hakijoiden uskollisuutta. Tuloksena oli lisätä huomattavasti FBI: n tutkimustyötä.
5. huhtikuuta 1952 kongressi siirsi vastuun suurimmasta osasta hakijatyyppisiä tutkimuksia Yhdysvaltain virkamieskomissiolle ja edellyttäen, että FBI tulisi käsitellä niitä tapauksia, joissa tiedot osoittivat kyseenalaista uskollisuutta tai joissa asia oli arkaluonteinen ja tärkeä.
20. heinäkuuta 1948 12 kommunistisen puolueen johtajaa syytettiin Smithin lain nojalla salaliiton opetuksen jäseninä. ja kannatetaan Yhdysvaltojen perustuslaillisen hallintomuodon kaatamista voimalla ja väkivallalla. Näiden 11 johtajan oikeudenkäynnin ja tuomion jälkeen FBI pidätti muut kommunistivirkamiehet. Muissa FBI: n turvallisuustutkimuksissa kehitettiin todisteita suunnitelmista välittää hallituksen salaisuuksia ja tietoa atomienergiasta ja muista salaisista hankkeista ulkomaille. Se tutki entistä tarkemmin organisaatioita, jotka kannattivat politiikkaa, joka ei ollut Yhdysvaltojen perustuslaillisen hallintomuodon mukaista.