Kolmas toukokuu 1808 (tunnetaan myös nimellä El tres de mayo de 1808 fi Madrid tai Los fusilamientos de la montaña del Príncipe Pío tai Los fusilamientos del tres de mayo) on espanjalaisen taidemaalari Francisco Goyan vuonna 1814 valmistunut maalaus, joka on nyt Madridin Museo del Pradossa. Teoksessa Goya pyrki muistamaan Espanjan vastarintaa Napoleonin armeijoille niemimaan sodan miehityksen aikana 1808. Saman kokoisen seuralaisensa, Toukokuun 1808 (tai Mamelukes-veloituksen) ohella se tilasi Espanjan väliaikainen hallitus Goyan ehdotuksesta.
Maalauksen sisältö, esitys ja emotionaalinen voima varmistavat sen aseman uraauurtavana, arkkityyppisenä kuvana sodan kauhuista. Vaikka se perustuu moniin lähteisiin Sekä korkeaa että suosittua taidetta, Toukokuun kolmas päivä 1808 on selkeä irti yleissopimuksesta. Kristillisen taiteen perinteistä ja perinteisistä sodankuvista poiketen sillä ei ole selkeää ennakkotapausta, ja se tunnustetaan yhdeksi modernin aikakauden ensimmäisistä maalauksista. Taidehistorioitsijan Kenneth Clarkin mukaan toukokuun kolmas päivä 1808 on ”ensimmäinen loistava kuva, jota voidaan kutsua vallankumoukselliseksi sanan kaikissa merkityksissä, tyylillä, aihealueella ja tarkoituksella”.
Kolmas toukokuu 1808 on inspiroinut toimitti useita muita merkittäviä maalauksia, kuten Édouard Manetin sarjan ja Pablo Picasson verilöylyn Koreassa ja Guernicassa.
Ranskan Napoleon I julisti itsensä Ranskan tasavallan ensimmäiseksi konsuliksi 10. marraskuuta 1799 ja kruunasi itsensä. Keisari vuonna 1804. Koska Espanja kontrolloi pääsyä Välimerelle, maa oli poliittisesti ja strategisesti tärkeä Ranskan etujen kannalta. Espanjan hallitsevaa suvereenia Kaarle IV: tä pidettiin kansainvälisesti tehottomana. Jopa omassa hovissaan hänet nähtiin ”puolisärkinäisenä kuninkaana, joka luopuu valtionhoidosta metsästyksen tyydyttämiseksi”, ja aisankannattaja, joka ei kyennyt hallitsemaan energistä vaimoaan, Parman Maria Luisaa. Napoleon käytti heikkoa kuningasta hyväksi ehdottamalla kahta kansakuntaa valloittamaan ja jakamaan Portugalin, Ranskan ja Espanjan ottamalla kumpikin kolmanneksen saaliista, ja viimeisen kolmanneksen meni Espanjan pääministeri Manuel de Godoy yhdessä Valtakunnan prinssin kanssa. Algarve. Godoy vietettiin ja hyväksyi ranskalaisen tarjouksen. Hän ei kuitenkaan onnistunut ymmärtämään Napoleonin todellisia aikomuksia, eikä tiennyt, että hänen uusi liittolainen ja suvereeni, entisen kuninkaan poika, Espanjan Ferdinand VII, käytti hyökkäystä pelkästään temppuna tarttumaan Espanjan parlamenttiin ja valtaistuin. Ferdinand ei tarkoittanut pelkästään sitä, että Godoy tapettaisiin lähestyvän valtataistelun aikana, vaan myös sen, että hänen vanhempiensa henki uhrattiin.
Espanjan armeijan vahvistamisen varjolla 23 000 ranskalaista sotilasta saapui Espanjaan yksimielisesti marraskuussa 1807. Vaikka Napoleonin aikomukset selviytyivät helmikuussa, miehitysjoukot löysivät vain vähän vastarintaa lukuun ottamatta erillisiä toimia erillisillä alueilla, mukaan lukien Saragossa. Napoleonin pääkomentaja marsalkka Joachim Murat uskoi, että Espanja hyötyisi edistyneemmistä ja pätevämmistä hallitsijoista kuin Bourbons ja Napoleonin veli Joseph Bonaparte oli tarkoitus tehdä kuninkaiksi. Kun Napoleon vakuutti Ferdinandin palauttavan Espanjan hallinnon Kaarle IV: lle, viimeksi mainitulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin luopua 19. maaliskuuta 1808 Joseph Bonaparten hyväksi.
Tämä on osa Wikipedia-artikkelia, jota käytetään Creative Commons Attribution-Sharealike 3.0 -porttilisenssillä (CC-BY-SA). Artikkelin koko teksti on täällä →
Lisää …