Lisäksi muut leirilääkärit tekivät joitain Auschwitzissa tehdyistä julmimmista kokeista massasteriloinnista ja nälkään kohdistuvista vaikutuksista. Mengele oli yksi monista leiriin lähetetyistä terveydenhoitohenkilöstöjoukoista – lääkäreistä, apteekeista, sairaanhoitajista, hoitajista. Kokeiden lisäksi heidän tehtävänsä koostuivat tavallisten lääkäreiden säännöllisesti ja laillisesti tekemistä tehtävistä, joihin kuului vastuu SS: n jäsenten ja leirivankien terveydestä ja tautien leviämisen estäminen (kuten lavantauti, yksi Mengelen saavutuksista). suurempi konteksti, jossa Mengele työskenteli, antaen hänelle mahdollisuuden harrastaa innokkaasti – vaikkakin rodusta perverssejä ja ideologisesti taivutettuja – tieteellisiä ja tutkimusintressejä. Auschwitzista tuli laajasti käytettävissä olevien henkilöresurssiensa ansiosta ihanteellinen laboratorio.
”Kukaan ei historiassa ”, Marwell kirjoittaa,” hänellä oli ollut pääsy raaka-aineeseen, joka seisoi hänen edessään tai oli vapautettu niin rajoituksista, jotka hillitsivät kunnianhimoa ja rajoittivat tieteellistä kehitystä. ” Täällä ylitettiin rooli tavallisen ”hippokratisen” lääkärin ja joukkomurhaajan välillä. Auschwitzin lääkäreille informatiivinen biolääketieteellinen natsivisio, jossa yhdistettiin arjalaisen rodun vihollisten (ennen kaikkea juutalaisten) torjunta ja tuhoaminen positiivisilla toimilla saksalaisen rodullisen yhteisön säilyttämiseksi ja parantamiseksi, rohkaisi saumattomasti lääketieteen etiikan korruptiota, perusihmisyyden sekä armottomien kokeiden ja lääketieteellisten tapojen harjoittaminen. Mengeleä erotti erityisesti muista lääkäreistä se, että hän nautti Auschwitzissa luotusta kulttuurista, sen tarjoamista mahdollisuuksista ja voimasta. Hän näki itsensä harjoittaneen oletetusti ”huipputason” tieteellisiä pyrkimyksiä. Hän oli aivan oikeassa, kun hän ilmoitti poikansa merkittävässä kirjeessä, että hän ei ollut keksinyt Auschwitzia, se oli jo olemassa. Mutta se oli sen vertaansa vailla olevassa mahdollistavassa kulttuurissa että Mengele ”tajusi” itsensä ja, kuten psykiatri Robert Jay Lifton sanoi, ”hänen tekonsa ilmaisivat niin hyvin leirin olemuksen.”
Sodanjälkeisten vuosien aikana hän ei ilmaissut katumusta ja joko jäi tietämättömäksi tai järkeistetty, rikostensa valtavuus. Hän pysyi vakuuttuneena natsina ja työnnettyään hän käytti vanhentunutta perustelua, jonka mukaan hänen täytyi suorittaa velvollisuutensa ja toteuttaa käskyjä. Hän ei ollut koskaan vahingoittanut ketään henkilökohtaisesti. Joka tapauksessa, kuten Rolf tiivisti isän sanat: ”Hän ei voinut auttaa ketään. Esimerkiksi alustalla. Mitä hänen oli tehtävä, kun puolikuolleet ja tartunnan saaneet ihmiset saapuivat? … Hänen tehtävänsä oli selventää vain: ”työkykyinen” ja ”työkyvytön”.… Hän luulee pelastaneensa tuhansien ihmisten elämän tällä tavalla. Hän ei ole määrännyt tuhoa eikä ole vastuussa. Myös kaksoset ovat hänelle velkaa henkensä. ”
Mikä erottaa Marwellin kertomuksen aikaisemmista tutkimuksista, koskee hänen henkilökohtaista osallistumistaan oikeusministeriön erityistutkintatoimistoon (O.S.I.) ja Mengelen etsimiseen ja tunnistamiseen. Suurimman osan äänenvoimakkuudesta vie Mengele paeta eri puolille Etelä-Amerikan maita ja elämään niissä sekä pyrkimyksissä löytää ja vangita hänet. Hämmästyttävää kyllä, Mengele oli Yhdysvaltojen vankeudessa vuonna 1945 ja israelilaiset löysivät hänet vuonna 1960; eri syistä molemmat hankkeet yksinkertaisesti hylättiin. Marwell kertoo kattavasti tämän kielletyn oikeudenmukaisuuden tapauksen ja kuinka – varakkaiden perheidensä, uskollisten ystäviensä ja natseja myötätuntoisten auttamalla – Mengele onnistui välttämään mahdolliset vangitsijansa. On myös erittäin yksityiskohtainen raportti loputtomalta näennäisistä tutkimuksista ja monista konflikteista, jotka liittyvät sellaisten lääketieteellisten ja rikosteknisten todisteiden tulkintaan, jotka osoittivat vuonna 1992 lopullisesti, että Mengele oli kuollut Brasiliassa vuonna 1979.
”Lopulta lopulta ”, Marwell kirjoittaa tietyllä kukoistuksella,” Pidin hänen luita käsissään. ” Kun lokakuussa 1992 O.S.I. toimitti loppuraporttinsa ”Josef Mengelen aineistossa”, se oli rikollisryhmän apulaisasianajajalle Robert S. Mueller III: lle. Hän antoi sen myöhemmin pomolleen, oikeusministerille William P. Barrille. / p>