Protektionismi on, kun maa yrittää suojata omaa teollisuuttaan kansainväliseltä kilpailulta. Historiallisesti protektionismi on yhdistetty maihin, jotka yrittävät kehittyä rikkaista köyhiin. Yleisin protektionismin argumentti on, että ennen kuin maa voi kilpailla kansainvälisesti, se tarvitsee aikaa oman teollisuutensa kehittämiseen. Tätä kutsutaan joskus vasta-ikäiseksi teollisuudeksi.
Kun maa sulkeutuu rajoiltaan kauppaan, saa aikaa oppia tuottamaan itselleen asioita, joita se muuten olisi tuonut ulkomailta – strategia nimeltä ’ tuonti-korvaaminen ’. Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, lopulta suojattu teollisuus saa todella hyvää tekemästään ja pystyy vastustamaan ulkomaista kilpailua ilman hallituksen apua.
Maat voisivat suojata teollisuuttaan monilla alueilla tavoilla. Kiintiöt ovat yksi – hallitus voi asettaa kiintiöitä, jotka rajoittavat sitä, kuinka monta ulkomaista tavaraa voidaan tuoda vuodessa. Tai he voivat antaa rahaa yrityksille tuen saamiseksi, kun he kasvavat ja kokeilevat uusia tuotantotekniikoita – niitä kutsutaan tuiksi. He voivat jopa kieltää tiettyjen tuotteiden tuonnin.
Mutta yleisin tapa suojella kotimaisia tuottajia on tuontituotteille määrätä suuria veroja, joita kutsutaan tulleiksi. Tämä tekee ulkomaisista tuotteista kalliimpia ja kannustaa ihmisiä ostamaan kotimaisia, mikä antaa paikallisille yrityksille enemmän asiakkaita ja suuremman mahdollisuuden kasvaa.
Tämä ei tietenkään ole suurin uutinen asiakkaille, jotka maksavat enemmän mikä todennäköisesti on huonolaatuisempi kotimainen tuote. Lisäksi, jos hallitukset pitävät suojaa paikallaan liian kauan, tuottajat saattavat menettää kannustimen tehdä tuotteitaan paremmiksi tietäen, että he ovat joka tapauksessa ainoa vaihtoehto. On myös ongelma, jos on olemassa tiettyjä välttämättömiä tavaroita, joita maa ei todellakaan voi tuottaa, koska sillä ei ole resursseja: tariffin asettaminen maksaa yrityksille ylimääräistä siitä, mistä ei voi tehdä.
Taloustieteilijät taistelevat siitä, onko protektionismi älykäs tapa kehittyä. Jotkut viittaavat esimerkiksi Etelä-Koreaan, Japaniin, Yhdysvaltoihin ja väittävät, että kaupan rajoittaminen varhaisessa vaiheessa oli keskeinen osa heidän kehitystään. Toiset viittaavat vähemmän onnistuneisiin yrityksiin tuonnin korvaamiseksi Latinalaisessa Amerikassa ja Afrikassa.
Protektionismia voivat käyttää myös kehittyneet taloudet yrittäessään suojata yrityksiä ja työntekijöitä ulkomaiselta kilpailulta. Tästä on kyse paljon vapaakauppakeskustelussa.