Pakotuksen tarkoituksena on korvata tavoitteensa uhrin tavoitteilla. Tästä syystä monet sosiaalifilosofit ovat pitäneet pakkokeinoa vapauden polaarisena vastakohtana.
Pakotteen eri muodot erotetaan toisistaan: ensinnäkin uhattavan vahingon tyypin perusteella, toiseksi sen tavoitteiden ja laajuuden sekä lopuksi sen vaikutusten mukaan, joista sen oikeudelliset, sosiaaliset ja eettiset vaikutukset riippuvat enimmäkseen. p>
PhysicalEdit
Fyysinen pakkokeino on yleisimmin pidetty pakkomuoto, jossa ehdollisen uhan sisältö on voimankäyttö uhria, hänen sukulaisiaan tai omaisuuttaan vastaan. Usein käytetty esimerkki on ”aseen asettaminen jonkun päähän” (aseen kohdalla) tai ”veitsen asettaminen kurkun alle” (veitsi- tai nielupisteessä) toiminnan pakottamiseksi tai uhri tapetaan tai loukkaantuu. Ne ovat niin yleisiä, että niitä käytetään myös metaforana muille pakkokeinoille.
Monissa maissa asevoimat käyttävät ampumaryhmiä kurinalaisuuden ylläpitämiseksi ja joukkojen tai opposition vastustamiseksi alistamiseen tai hiljaiseen noudattamiseen. On kuitenkin myös ei-fyysisiä pakkomuotoja, joissa uhkaama vahinko ei tarkoita välittömästi voimankäyttöä. Byman ja Waxman (2000) määrittelevät pakkokeinon ”uhattavan voiman käyttön, mukaan lukien todellisen voiman rajallinen käyttö uhan tukemiseksi, saadakseen vastustajan käyttäytymään eri tavalla kuin muutoin”. Pakottaminen ei monissa tapauksissa tarkoita omaisuuden tai elämän tuhoutumista, koska tavoite on vaatimustenmukaisuus.
PsychologicalEdit
Psykologisessa pakotuksessa uhkaava loukkaantuminen koskee uhrin suhteita muihin ihmisiin. Ilmeisin esimerkki on kiristys, jossa Uhka koostuu vahingollisen tiedon levittämisestä, mutta monet muutkin tyypit ovat mahdollisia, esim. ”emotionaalinen kiristys”, johon tyypillisesti liittyy uhka, että vertaisryhmä hylkää hänet tai hylkää sen, tai syntyy syyllisyyden / velvollisuuden tunteita vihan osoittamisen kautta tai loukkaa joku, jota uhri rakastaa tai kunnioittaa. Toinen esimerkki on pakottavainen suostuttelu.
Kiinan kansantasavallan hallitus käytti laajasti ja järjestelmällisesti psykologista pakkokeinoa muiden lajikkeiden ohella. ”Ajatusuudistus” -kampanja vuosina 1951–1952. Prosessin – osittain ”vallankumouksellisissa yliopistoissa” ja osittain vankiloissa – tutki ja raportoi Robert Jay Lifton, silloinen psykiatrian tutkimusprofessori Yalen yliopistosta: katso Lifton (1961). Kiinan viranomaisten käyttämiin tekniikoihin sisältyi tavallisesta ryhmäsykoterapiasta saatu tekniikka, jonka tarkoituksena oli pakottaa uhrit (jotka olivat yleensä älymystöä) tuottamaan yksityiskohtaisia ja vilpittömiä ideologisia ”tunnustuksia”. Esimerkiksi muodollisen logiikan professori nimeltä Chin Yueh-lin – jota pidettiin tuolloin Kiinan ”johtavana auktoriteetina” – kirjoitettiin kirjoittamaan: ”Uusi filosofia, joka on tieteellinen, on ylin totuus”.