Nälänhädän alkuperä
Nälänhädän alkuperä voidaan seurata Mao Zedongin päätöksestä, jota Kiinan kommunistinen puolue käynnistää suuren harppauksen. Tämän maan valtavan väestön joukkomobilisoinnin oli saavutettava muutamassa vuodessa taloudellinen edistysaskel, jonka toteuttaminen kesti muutamia vuosikymmeniä.2 Mao, katsokaa stalinistista ideologiaa, joka korosti raskaan teollisuuden avainroolia, teki terästuotannosta tämän harhaanjohtavan työn keskipisteen. Kymmenien miljoonien talonpoikien käskettiin kentällä työskentelyn sijasta kaivamaan paikallisia rautamalmia ja kalkkikiveä, kaatamaan puita puuhiiltä varten, rakentamaan yksinkertaisia saviuuneja ja sulattamaan metallia. Tämä vimmainen yritys ei tuottanut terästä, mutta enimmäkseen haurasvalurauta, joka ei sovellu edes yksinkertaisille työkaluille. Talonpojat joutuivat luopumaan kaikesta yksityisestä elintarviketuotannosta, ja uudet maatalouskunnat istuttivat vähemmän maata viljaan, mikä oli tuolloin yli 80% Kiinan ruokaenergian lähde.3
samaan aikaan tehtiin raportteja ennätyksellisistä viljasateista yhteisöllisen maatalouden ylivoimaisuuden osoittamiseksi.Näitä karkeita liioitteluja käytettiin sitten perustelemaan suurempien viljaosuuksien pakkolunastaminen kaupungeille ja tuhlaavien yhteisöllisten messuhallien perustaminen ilmaisia aterioita varten. todellisuudessa viljasato laski romahtamaan (kuva (kuva 1); 1); ja koska ruoan tarjonta ja tarjonta ennen vuotta 1958 olivat lähes samat, kevään 1959 aikana nälänhätä oli kolmanneksessa Kiinan provinsseista.
Viljan kokonaistuotanto ja asukasta kohden, 1950-70
Lähinnä sosiaalinen katastrofi, nälänhätä osoitti selkeitä merkkejä laiminlyönnistä, toimeksiannosta ja huolehtimisesta. Nämä kolme ominaisuutta toistuvat kaikissa nykyaikaisissa ihmisen aiheuttamissa nälänhädissä.5 Suurin puute oli Kiinan hallitsijoiden kyvyttömyys tunnustaa nälänhätä ja varmistaa nopeasti ulkomainen ruoka-apu. Nälänhädän tutkimukset osoittavat, kuinka helposti ne voidaan lopettaa (tai estää), kun hallitus päättää toimia – mutta Kiinan hallituksella kesti melkein kolme vuotta toimia: Kaikkien yksityisen elintarviketuotannon (joissakin paikoissa jopa ruoanlaittovälineiden) poistaminen, talonpoikien pakottaminen huonosti hoidettuihin kuntoihin ja elintarvikkeiden viennin jatkaminen olivat pahimmat toimeksiannot. Ruokien etuoikeutettu toimittaminen kaupungeille ja hallitsevalle eliitille oli tarkoituksellinen valikoivien tarjousten teko.
Nämä toimet ovat täydellisiä esimerkkejä Senin teesistä, joka koskee kriittistä yhteyttä kuvernöörien poliittisesta vieraantumisesta hallinnoitavista: ”Nälänhädän välittömät rangaistukset kantaa yksi ihmisryhmä ja toinen tekee poliittiset päätökset. Hallitsijat eivät koskaan nälkää. Mutta kun hallitus on vastuussa paikalliselle väestölle, se myös sillä on hyvät syyt tehdä parhaansa nälänhädän hävittämiseksi. Demokratia välittää vaalipolitiikan välityksellä nälänhädän hinnan myös hallitsijoille. ”6 Maon Kiinassa ei ollut tällaista yhteyttä.
Sää vain pahentaa kärsimyksiä. Viralliset tilit syyttävät edelleen luonnollista katastrofit kärsiville – mutta Kiinan omat tilastot osoittavat tämän selityksen vääriksi.7 Epäilemättä vuosien 1960-11 kuivuus olisi vähentänyt viljan tarjontaa pahimmin kärsineissä maakunnissa, mutta sinänsä se olisi aiheuttanut vain pienen osan mahdollisesta valtakunnallisesta kuolonuhrien määrä. 1990-luvulla Kiinan nykyhistorian pahin kuivuus ja tulvat vaikuttivat vain marginaalisesti maan riittävään elintarviketarjontaan. Ainoastaan paluu järkevämpään talouspolitiikkaan vuoden 1961 jälkeen, mukaan lukien viljan tuonti, lopetti nälänhädän.
Kiinan avautuminen maailmalle vaikutti merkittävästi. Ensimmäinen liikesopimus allekirjoitettiin Yhdysvaltojen presidentin Nixonin jälkeen ” Vierailu Pekingiin vuonna 1972 tilasi 13 maailman suurinta ja nykyaikaisinta, amerikkalaista suunnittelua typpilannoitetehdasta. Seuraavia kasveja ostettiin enemmän, ja Kiinasta tuli maailman suurin typpilannoitteiden tuottaja. Ensimmäinen merkittävä muutos, jonka kommunistisen puolueen uudistusryhmä aloitti vuonna 1979, alle kolme vuotta Maon kuoleman jälkeen, oli hajottaa maatalousyhteisöt ja ilmaiset maatilojen hinnat. Vuoteen 1984 mennessä kaikki elintarvikkeiden annostelu poistettiin kaupungeissa ja Kiinassa ” Ruokantarve asukasta kohden nousi keskimäärin 5 prosenttiin Japanin mukavasta keskiarvosta.8