Valkoisen ruusun liike

Toinen lehtinen oli nimeltään ”Vastarintaliikkeen taistelijoille”, joka kirjoitettiin helmikuussa 1943 Saksan kielen jälkeen. tappio Stalingradissa.

”On tullut laskupäivä – saksalaisten nuorten laskeminen kauhistuttavimpaan tyranniin, jota kansamme on koskaan joutunut kestämään. Olemme kasvaneet tilassa, jossa kaikki vapaat mielipiteenilmaisut tukahdutetaan armottomasti. Hitler Youth, SA, SS ovat kaikki yrittäneet huumeistaa meitä, rykmenttiä elämämme lupaavimpina vuosina. Meille on vain yksi iskulause: taistelu puoluetta vastaan. Saksan nimi on häpeällistä koko ajan, jos saksalaiset nuoret eivät viimein nouse, kostaa, murskata sen kiduttajia. Opiskelijat! Saksalaiset katsovat meitä. ”

Gestapo pidätti Hansin ja Sophie Schollin, kun Münchenin yliopistossa jaettiin esitteitä. He olivat jo jakaneet monia kannettavia Valkoisen ruusun esitteitä. Sophie ja Hans tajusivat kuitenkin, etteivät he olleet jakaneet niitä kaikkia. Koska näiden esitteiden valmistamiseksi otettiin niin paljon vaivaa, he päättivät varmistaa, että myös loput jaetaan. Talonmies Jakob Schmid näki heidän heittävän esitteitä yliopiston atriumin ympärille ja hän otti yhteyttä Gestapoon. Tämä tapahtui 18. helmikuuta 1944. Schollilla oli kirjaimellisesti kaikki Gestapon tarvitsemat todisteet.

Sekä Hans että Sophie myönsivät täyden vastuunsa yrittäessään lopettaa kaikenlaiset kuulustelut, jotka saattavat johtaa heidän paljastamiseen. muut liikkeen jäsenet. Gestapo kieltäytyi kuitenkin uskomasta, että vain kaksi ihmistä oli mukana, ja jatkokuulustelun jälkeen he saivat kaikkien osapuolten nimet, jotka myöhemmin pidätettiin.

Sophie, Hans ja Christoph Probst tuotiin ensimmäisinä Kansan tuomioistuimessa 22. helmikuuta 1943. Kansan tuomioistuin oli perustettu 24. huhtikuuta 1934 tutkimaan tapauksia, joiden katsottiin olevan natsivaltiota vastaan poliittisia rikoksia. Nämä koettelemukset olivat poikkeuksetta vain näyttelykokeiluja, joiden tarkoituksena oli nöyryyttää sen eteen nostettuja, oletettavasti siinä toivossa, että tällainen julkinen nöyryytys lykkäisi ketään muuta, joka saattaa ajatella samalla tavalla kuin tuomittu. Kaikki kolme todettiin syyllisiksi ja tuomittiin kuolemaan päätä murtamalla. Teloitukset tapahtuivat samana päivänä.

Lisää oikeudenkäyntejä tapahtui 19. huhtikuuta ja 13. heinäkuuta 1943, jolloin muut Valkoisen Ruusun liikkeen jäsenet saatettiin kansan tuomioistuimen eteen. Kaikkia niistä ei teloitettu. Kolmatta oikeudenkäyntiä (13. heinäkuuta) ei johtanut surullisen kuuluisa Roland Freisler, ja päätuomistaja – myös oikeudenkäynnissä (Gisela Schertling) – veti kuulustelussa antamansa todisteet. Tämän seurauksena tuomari vapautti kaikki tuomitut sinä päivänä, lukuun ottamatta yhtä, Josef Soehngeniä, jolle annettiin kuusi kuukautta vankeutta.

Leave a Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *